Berastagin vuoristokyla ei itsessaan ollut hirvean viihtyisa, mutta lahella sijaitsevat tulivuoret olivat ehdottomasti vierailun arvoiset. Valittiin se "Pyhan Lonely Planetin" helpoimmin saavutettava aktiivinen tulivuori, joka oli 2094 metrin korkuinen Mount Sibayak. Ennakkotietojen pohjalta matkaa huipulle oli noin 7 km ja alas tultaisiin toista reittia portaita pitkin. Palkintona perilla olisi kuumilla lahteilla pulikointi.. Ensimmainen matkailija Vayrysen epatoivon purkaus kesti ensimmaiset 20 min, kun maki vain jatkui ja jatkui. Kun alkupaniikista selvittiin, niin myohan reippailtiin ihan iloisin mielin. Puolentoista tunnin kapuamisen jalkeen tultiin tasangolle, josta ei nayttanyt olevan mitaan reittia eteenpain. Seurasi seuraava epatoivon kohta.. ONNEKSI paikalle tupsahti jostain puskasta pari paikallista nuorta, jotka osoittivat suunnan ja matka ylospain paasi jatkumaan. Ei oltais itse kylla loydetty ikina kyseista polkua! Lahtiessa kun oli taas se perinteinen "kylla myo osataan, eika mitaan oppaita tarvita" yhteinen mielipide. Kuinka ollakaan relun kahden puolen tunnin ylamakivaelluksen jalkeen saavutettiin tulivuoren kraateri. Oli ihan todella siisti fiilis! Niin vaan myo loydettiin tie perille! Ilmassa leijui kananmunan katku (rikki) ja useat erilliset kaasupurkaumakohdat piti korvia huumaavaa metelia. Ihan kuin ois lentokone mennyt ohi. Aikamme ihasteltua oli alastulon aika ja se jos mika oli perseesta! Portaiden loytaminen vuoren toiselta puolelta ei ollut ongelma, mutta niiden avulla laskeutuminen olikin sitten eri juttu. Noin puolen tunnin matkan jalkeen vetta alkko satamaan kun esterin... No siellahan myo taiteiltiin kun kaks teletappia sinivalkoset sadetakit paalla. Portaat oli ihan alyttoman liukkaat, todella huonossa kunnossa ja niita oli se miljoona. Matka alas tuntui kestavan ikuisuuden! Otettiin viela parit kunnon lennot mieheen nilkkoihin asti olevassa mutaliujussa, joten lopputulos oli ihan nakemisen arvoinen kun vihdoin saavutettiin kyla ja kuumat lahteet. Kuumat lahteet ei ollu ihan luonnontilassa enaa, vaan kyseessa oli kaakeloidut altaat, joissa paasi lillumaan. Mutta joka tapauksessa oli ihan sairaan kiva tunne pulikoida ja rentoutua vesisateessa kuumassa lahteessa! Sielta tie vei vasyneena, kananmunan hajuisena ja hyvin tyytyvaisena paivan uurastuksen jalkeen takasin guesthouselle. Seuraavana paivan jatkettiin matkaa rentoutumisen mekkaan Lake Toballe.

Toballa on ollut tosi mukavaa. Pienella onnen kantamoisella meilla on ihan tosi kiva kaksikerroksinen kamppa jarvinakoalalla. Ainoo miinus on taas tuo paikallinen vessa, mutta jostain pitaa luopua :) Ollaan kavelty Tuk Tukin kylaa ympari ja kokeiltu paikallisia erikoisuuksia :) Tehtiin loyto paikillisesta baarista, kun silmiin osui Juha Vuorisen Kristianin nuoruusvuodet-kirja. ;) Taalla on ihan kauheesti kayny suomalaisia ja myokin ollaan tormatty viiteen muuhun. Yhdessakin ravintolassa paikallinen jeppe jutteli kokonaisin lausein meidan kanssa suomeksi!!! Ihan outoa! Huomenna tai ylihuomenna ois tarkotus ottaa taas pitkasta aikaa mopedi alle ja lahtee tutkimaan Samosirin saarta. Ainoo huono puoli taalla on se, etta indonesiassa vaan jaksaa joka paiva sataa! Mutta muuten keli on ihan kuin Suomen kesalla. Taalla hengaillaan ja nautiskellaan varmaan viikon verran ja sitten mietitaan eteenpain.